Vanhamäen tallin alkutaival
Vanhamäen talli aloitti toimintansa vuonna 1998, jolloin Vanhamäen vanhasta viljakuivaamosta rakennettiin tallitilat kuudelle hevoselle.
Ensimmäinen hevonen oli ostettu jo pari vuotta aiemmin ja haettu tilan lemmikiksi Siilinjärveltä. Kyseessä oli suomenhevostamma O.P.Tuisku, joka työhevostaustaisena ja hellyttävänä hevosena toimittikin yleishevosen virkaa Vanhamäellä aina eläkeikäänsä saakka. Varsoipa tammamamma yhden varsankin tuona aikana.
Hevosmäärä kasvoi tarpeen mukaan ja tallitiloja laajennettiin vuosien varrella. Tänään karsinapaikkoja on itse tallissa kahdeksan. Lisäksi tallialueelta löytyy erilliset pihatot sekä pienille poneille rakennettu “ponila”.
Maneesi Vanhamäelle rakennettiin vuonna 2004. Halli on täysimittainen (20×60) ja sen toiseen päähän nousi vuonna 2006 hulppea monitoimitila, jota kutsutaan Syke-taloksi.
Syyskuussa 2012 otettiin käyttöön uusi talli jossa on 9 tilavaa karsinaa ja pieni huoltotila.
Tallimme tänään
Vanhamäen Talli yksityistettiin ja tehtiin liikkeenluovutus 2021 vuoden alusta, Yrittäjäksi tuli Anne-Leena Pellikka ja yhteistyö Wanhan Koulun Tallin kanssa alkoi. Nimi muutettiin Wanhamäen Talliksi.
Tällä hetkellä tallissa asustaa vaihtelevasti n. 15 opetuskäytössä olevaa hevosta ja ponia.
Ratsastustunteja pidetään arki-iltaisin sekä lauantaisin. Loma-aikoina pyörivät suositut ratsastusleirit. Viikonloppuleirejä ja-kursseja pidetään tilauksesta vähintään kuuden hengen ryhmille. Tallilla järjestetään kuukausittain ratsastuskilpailuita ja ulkopuolisia valmentajia vierailee myös säännöllisesti.
Funktionen
Die Services werden vom Unternehmen bereitgestellt
- Anfängerkurse
- Ausritt
- Berittenes Bogenschießen
- Dressur
- Folgekurse
- Geführter Ausritt
- Gelände
- Ponyreiten
- Reiten für Jugendliche
- Reiten für Kinder
- Reiten für Senioren
- Reitstunden für Erwachsene
- Reitstunden für Sondergruppen
- Springreiten
- Wettkampftraining
- Wettkämpfe
- Besprechungsraum
- Gym
- Küche
- Lounge
- Parken
- Tribüne
- Umkleiden
- Umkleideraum
- Unterkunft
- Außenreitplatz
- Außenställe
- Boxen mit vollständiger Betreuung
- Hallentraining
- Innenställe
- Paddock
- Geführtes Reiten
- Junggesellenabschiede
- Mitglied bei SRL (Finnland)
- Pferdetherapie
- Pony-Gruppen
- Sonderveranstaltungen
- Sonderveranstaltungen für Mitarbeiter in Unternehmen
- Stalltage für Schulkinder
- Steckenpferd
- Tourismus- und Reiseservices
- Unterkunftsservices
- Weiteres Training
Personal
Sie werden bedient von
Anne-Leena Pellikka
Yrittäjä Hopoti-SeiteJaana Seppänen
Ratsastuksenopettaja Hopoti-SeiteCelina Sjöberg
Ratsastuksenohjaaja Hopoti-SeiteAlisa Häkkilä
Ratsastuksen ohjaaja Hopoti-SeiteKristiina Purdy
Ratsastuksenopettaja Hopoti-SeiteSuvi Korhonen
Ohjaaja Hopoti-SeiteRegeln
Unternehmen verfügen über eigene Regeln und Praktiken
1. Noudathan tallin aukioloaikoja, henkilökunta on tuolloin paikalla sinua varten. Henkilökunnan antamat ohjeet ovat tärkeitä kaikkien turvallisuuden vuoksi.
2. Rauhallinen ja maltillinen käytös on hevosten kanssa tärkeää. Hevoset ovat pakoeläimiä, jotka saattavat säikähtää äkkinäisiä liikkeitä ja kovia ääniä.
3. Hevosten karsinoihin ei tule mennä ilman lupaa. Myöskin ulkoilutarhoihin ja laitumille meno ilman lupaa on kielletty. Koirat kannattaa pitää tallilla kytkettynä, se on myös koiran turvallisuuden kannalta tärkeää.
4. Hevosen ruokinta on suunniteltu yksilöllisesti jokaiselle hevoselle. Ylimääräinen ruokinta voi vaarantaa hevosen terveyden tai muuttaa hevosen käytöstä, siksi hevoselle ei saa syöttää mitään ilman henkilökunnan lupaa.
5. Jokaiselle hevoselle on omat, hevoselle sovitetut varusteet. Säilytäthän varusteita niille tarkoitetuilla paikoilla, jotta varusteet eivät joudu väärälle hevoselle. Mikäli varusteelle on olemassa ripustamista varten tarkoitettu paikka, kuten puomi tai pukki, käytä sitä satuloiden ja suitsien ripustamiseen hevosta kuntoon laitettaessa. Lattialla olevat arvokkaat varusteet saattavat rikkoutua tai aiheuttaa vaaratilanteen joutuessaan hevosen tai ihmisen jalkoihin. Kysy henkilökunnalta lisäohjeita tarvittaessa. Muistathan, ettei hevosta saa jättää valvomatta varusteet päällä karsinaan. Hevosta ei myöskään saa sitoa kuolaimesta kiinni. Voit laittaa hevoselle suitsien päälle riimun ja kiinnittää hevosen sen jälkeen ohjeiden mukaan karsinaan.
6. Henkilökunta tuntee tallin hevoset, joten hevosta hoidettaessa tulee noudattaa henkilökunnalta saamiasi ohjeita. Talleilla on hevosia koskevia ohjeita myös karsinoiden ovissa, harjakoreissa ja/tai ilmoitustaululla, tutustu myös niihin. Mikäli hevosen hoito edellyttää erikoistoimenpiteitä, niihin tulee saada lupa hevosen omistajalta tai hänen valtuuttamaltaan henkilöltä. Hevosia talutetaan aina tarkoitukseen sopivat hansikkaat kädessä. Ethän kiedo riimunnarua tai ohjia käden ympärille taluttaessasi hevosta. Kenkien on hyvä olla tallilla tukevat.
7. Kun käsittelet hevosia, olethan tietoinen ympäristöstäsi ja pyri ennakoimaan ja välttämään tilanteita, joissa saattaa aiheutua vaaraa itselle, hevoselle tai muille. Kysy rohkeasti ja ennakkoluulottomasti neuvoja ja osallistu tallin tarjoamiin koulutuksiin, tapahtumiin ja merkkisuorituksiin oppiaksesi hevosista ja niiden käsittelystä lisää.
Kontakt
Neuigkeiten
Preisliste
Zahlkarten
Zahlkarten zum Verkauf
1X Irtotunti SuoVaRin tai TAIKAN jäsenille
1X pienryhmätunti SuoVaRi tai TAIKAN jäsenelle
1X kaksari SuoVaRi tai TAIKAN jäsenelle
1X yksityistunti SuoVaRin tai TAIKAN jäsenelle
10X kortti, SRL jäsenelle
10X SuoVaRin tai TAIKAN jäsenille
10X pienryhmä SuoVaRin ja TAIKAN jäsenille
Maneesivaraus SuoVaRi tai TAIKA
Maneesivaraus muut
Hevosenvuokra SuoVaRi tai TAIKA, omalle tallille
Die Zahlkarte kann auch beim Buchen einer Stunde gekauft werden Mehr lesen
Übertrag von Buchungen und Zahlkartenguthaben:Mit Familie
Mitgliedschaften
Mitgliedschaften zum Verkauf
Maneesivuokra kk. ei hevosrajoitusta, muut
Ostettavissa maneesikortti kk kerrallaan, kortti on ratsastaja kohtainen mutta e...
Maneesivuokra kk, ei hevosrajoitusta, SuoVaRi ja TAIKA
Ostettavissa maneesikortti kk kerrallaan, kortti on ratsastaja kohtainen mutta e...
Maneesivuokra kk, yhdelle ratsukolle, muut
Ostettavissa maneesikortti kk kerrallaan, kortti on ratsukkokohtainen
Maneesivuokra kk, yhdelle ratsukolle, SuoVaRi ja TAIKA
Ostettavissa maneesikortti kk kerrallaan, kortti on ratsasukkokohtainen
Geschenkkarten
Geschenkkarten zum Verkauf
100€
Lahjakortti Wanhamäen Tallin ratsastustuotteisiin
200€
Lahjakortti Wanhamäen Tallin ratsastustuotteisiin
50€
Lahjakortti Wanhamäen Tallin ratsastustuotteisiin
Ratsastustunti
Lahjakorttina yksittäinen ratsastustunti, tunti sovittava suoraan tallin kanssa....
Yksityistunti
Yksityistunti Wanhamäen tallille, aika sovitaan suoraan tallin kanssa.
JOULUTARJOUS: 10x alkeiskurssi
10 kerran alkeiskurssi, ostettavissa 23.12.2024 asti. Alkeiskurssit non-stoppi...
JOULUTARJOUS: Irtotuntitarjous ajalle 19.12.2024-28.2.2025
Ostettavissa 23.12.2024 asti. Opettaja lisää manuaalisesti tunneille, ota yhte...