Ratsutila Jarmin ky on Minnan oma yritys, joka alunperin perustettiin ratsastuskoulua (joka toimi Muhoksen Lehtoselällä) varten vuonna 2008. Sittemmin tuo paikka on myyty ja Minna on tehnyt Jarminin nimen alla mm valmennuksia yksityisratsukoille sekä toiminut vuosina 2018-2023 ratsastuksenohjaajana Jäälintallilla Oulussa. Loppuvuodesta 2023 Minna siirtyi muihin töihin ja ratsastustoiminta Jarminin alla on pienimuotoista.

Minnan omat hevoset/ponit löytyvät nykyisin Kylmälänkylästä Aurinkoniityn hevostilalta, jossa järjestämme mm kepparitoimintaa lapsille, istuntatunteja/kursseja(joihin olet tervetullut myös omalla ratsullasi), maastakäsittely/horsemanship-tunteja, maastoretkiä sekä tilauksesta esimerkiksi päiväkursseja, joihin asiakas voi osallistua omalla ratsullaan.

Rauhallisella tallillamme saat olla ilman hälyä ja suorituspaineita. Tavoitteenamme on mahdollistaa asiakkaillemme rentoja, positiivisia kohtaamisia ja yksilöllistä ohjaamista pienryhmässä tai yksityistunnilla. Painotamme erityisesti istuntaan ja hevoslähtöiseen toimintaan.

Tallilla on aidattu kenttä 35x65 m ja kavaletti/estekalustoa sekä teline/jakkaroita ratsautumiseen. Lisäksi pieni, oma metsämaastolenkki suoraan pihasta sekä jatkossa myös laajemmat maastoreitit käytössä. Lämmin satulahuone ja talli hevosten/ponien hoitamiseen sekä varusteluun. Ulko-WC.


Hevoset/ponit elävät pihatoissa lajityypillistä elämää  laumassa tai pareittain. Lisäksi tarvittaessa löytyy erillinen tarha (esim sairastarhaksi tai vieraille) sekä kolme karsinaa tallista.


Meille on helppo tulla: olemme aivan Kyläkauppa Satumaan naapurissa, päätieltä vain 100 m.

Osallistujia ja vierailijoita ei ole vakuutettu tallin puolesta, sinulla tulee olla oma tapaturmavakuutus (esim Suomen ratsastajainliiton alaisen ratsastusseuran jäsenyys).