Pienryhmätunteja ja valmennustunteja tarjoava tallimme sijaitsee Hyvinkäällä, lähellä Nurmijärven ja Tuusulan rajaa. Isojen teiden ympäröimänä olemme nopeiden kulkuyhteyksien varrella monesta suunnasta.

Talli sijaitsee pikkutien varrella, rauhallisessa ympäristössä, metsän ympäröimänä.

Tilalla on hyvät puitteet ratsastaa ympäri vuoden, tehokkaassa opetuksessa, mukavilla hevosilla. Kenttää huolamme ympäri vuoden. Tunneille voit osallistua joko tallin hevosilla tai omalla hevosella.

Tallillamme tunnit ratsastetaan yksityistunteina, paritunteina tai kolmen ratsastajan pienryhmissä, pääsääntöisesti ratsastuksen perustaidot omaaville ratsastajille.

Kausituntien lisäksi tallillamme järjestetään ahkerasti teemakursseja kevät, kesä ja syysaikaan. Kaikki tunnit ja kurssit saat helposti varattua Hopotin kautta. Varauskirjan lisäksi Hopoti on asiakasrekisterimme, jossa kaikki tietosi säilyvät turvassa.

Muutaman kerran vuodessa tallillamme järjestetään myös alkeiskursseja. Alkeiskurssit ratsastetaan kahden ratsastajan paritunteina ja ratsastuksen lisäksi harjoitellaan ohjatusti hevosten tunneille valmistavaa perushoitoa ja varustamista. Alkeiskurssit ovat pituudeltaan 1,5 h ja niistä noin puolet ajasta käytetään hevosten hoitoon ja varustamiseen, puolet ajasta ratsastukseen.

Perheen pienimmille on tarjolla tenavatunteja miniponeilla, tenavatunneille ei tarvitse olla  ratsastuskokemusta. Tenavatunneilla lapset harjoittelevat ratsastusta ja ponien hoitoa ikätasonsa huomioiden, leikin varjolla.

Tunteja ja kursseja voit tilata myös kaveriporukalle, toiveiden mukaan räätälöitynä. 

Mikäli toivot tuntia ajankohdalle jota kalenterista ei löydy voit olla yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse ja varata tunnin sopivalle ajankohdalle.

Miniponeja voi tilata myös erilaisiin tilaisuuksiin seuraksi ja pienille lapsille ratsastukseen. 

Kotisivuihimme voit tutustua osoitteessa: www.welldressage.fi