Tampereen Ratsastusseura ry - Tammerfors Ridklubb rf on aktiivinen tamperelainen ratsastusurheiluseura, jonka toiminta on alkanut jo vuonna 1926. Seuralla on noin tuhat jäsentä ja tällä jäsenmäärällä TRS on Suomen Ratsastajainliiton suurin jäsenseura.

Pyrimme edistämään ja tukemaan ratsastusharrastusta ja hevosmiestaitojen kehitystä toiminta-alueellamme. Olennaisena osana tähän kuuluvat kilpailu-, nuoriso-, valmennus- ja koulutustoiminta. Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys, ja esimerkiksi mainosmyynnistä saatu tuotto käytetään toimintamme ja ratsastuskeskuksemme kehittämiseen.

Seuran omistama Tampereen Ratsastuskeskus Niihamassa on toimintamme keskus.  Ratsastuskeskuksen tallit ja ratsastusalat on vuokrattu Niihama Riding Oy:lle, joka pyörittää ratsastuskoulua keskuksessa. TRS ei järjestä ratsastustunteja, eikä sillä ole omia hevosia.

TRS järjestää vuosittain useita eritasoisia ratsastuskilpailuja. Tarjontaa on kilpailu-uraansa aloittelevien harjoituskilpailuista aina Suomen huippua kiinnostaviin kansallisiin kilpailuihin ja tulevaisuudessa kenties myös kansainvälisiin kisoihin. Lisäksi toimintaamme kuuluvat mm. valmennukset, koulutukset, jäsenillat ja tutustumismatkat.

Seuratoimintamme ydin ovat jaostot, jotka vastaavat mm. kilpailunjärjestämisestä, valmennuksista ja nuorisotoiminnasta. Seuran toimintaan pääsee hyvin mukaan esimerkiksi ilmoittautumalla talkoolaiseksi kilpailuihin ja tapahtumiin. Laita viestiä spostiin trs.kilpailut@gmail.com

Tervetuloa tutustumaan toimintaamme!

Tampereen Ratsastusseura ry
Kotisivut | Facebook | Facebook-ryhmä | Instagram

Yhteystiedot

Tampereen Ratsastusseura vastaa kysymyksiinne puhelimitse (kanslia) pääasiassa kilpailuiden yhteydessä.

Ajankohtaista