Historiaa: 

Rautalammin Ratsastuskeskus aloitti toimintansa 1997

Rautalammin lukio on Pohjois-Savon Rautalammilla toimiva, ratsastuspainotteinen lukio. Lukioista tuli ratsatuspainotteinen vuonna 1997. Rautalammin lukio on Suomen vanhin ja suurin ratsastuspainotteinen lukio. 

Opiskelijat voivat valita tavallisten lukioaineiden lisäksi erilaisia hevosiin ja ratsastukseen liittyviä kursseja. 


Lukion kanssa yhteistyössä ratsastus- ja hevoskurssien kanssa toimii Kunnan omistama Rautalammin Ratsastuskeskus ja siellä toimiva yrittäjä. 


Tulevaa: 

Wanha Ratsastuskeskus aloittaa toimintansa Rautalammin Ratsastuskeskuksella 1.7.2023. Yrittäjäksi tulee Anne-Leena Pellikka ja vastaavaksi masteropettajaksi Jaana Seppänen. 

Talliyhteisöömme kuuluu Wanhan Koulun Talli, Keiteleellä ja Wanhamäen Talli, Suonenjoella, sekä aktiiviset ratsastusseurat!


Ratsastustunteja on tarkoitus tarjota lukiolaisten lisäksi myös muille innokkaille ratsastuksen harrastajille myös  viikonloppuleirejä ja-kursseja, maastoja, vaelluksia ja muita tapahtumia on tarkoitus järjestää tilauksesta. 


Tallilla on tarkoitus järjestetää säännöllisesti kisoja ja valmennuksia ja tapahtumia toiveiden mukaan! 

Vis mer

Nyheter

Laster...
Vis mer
Vis mer
Vis mer
Tiedote:

Wanhalla Ratsastuskeskuksella yksi yksäri on hoidettu n. viikon ajan mahaoireita ja tänään tuli verikokeitten tulokset joitten perusteella ei löytynyt mitään selkeää syytä sairastelulle. Onneksi vointi on potilaalla jo paljon parempi.

Jonkinlainen viirus on mahdollinen, muttei todennäköinen. Ell ohjeisti että kyseinen hevonen olisi itsekseen ja niin on ollutkin sairausajan.

Muita heppoja ei ole oireillut ja kyseinen hevonen ja sen tarhakaverit eivät ole liikkuneet muilla talleilla talven ja kevään aikana. Muistakaa kuitenkin tallien välillä liikkumisessa ihan rutiini ohjeet (vesipesu kädet/kengät, puhtaat vaatteet aina eri talleille).

Minkäänlaiseen muunlaiseen karanteenin ei ole onneksi tarvetta.
Vis mer
Opetushevosilla kisaamaan haluavat täyytäkää lomake 9.5 klo 12.00. mennessä, ilmoittautuminen sitten kun vahvistetaan hevoset!

https://forms.gle/PRaweRFJKNHiZbjK8

Vis mer
Vis mer
15-16.2. SuoVaRin kisan heppa ja luokkatoiveet. täytä TORSTAINA 6..2.2025 mennessä
https://forms.gle/XKaWcar8J2mFf9BD7
Vis mer
18-19.1. kisojen hevostoiveet:
https://docs.google.com/forms/d/1vUB9K7tYQ5NLVHo6FmlRI-Rb4RlwrRwP0Gt5mzqfv0Q/preview
Vis mer
Vis mer
LEIRIT MYYNNISSÄ 29.11.2024 alkaen
Vis mer