Tervetuloa mukaan pienen kotitallin toimintaan! 

 

Tallimme sijaitsee noin 6km Rauman keskustasta, mukavan rauhallisella maaseudulla. Toimintamme painottuu ponikerhoihin, retkiin ja leireihin sekä muihin elämys-painoitteisiin hetkiin yhdessä hevosten ja ponien kanssa.

Tiloissa asuu seitsemän erilaisen ponin lisäksi: pupuja, kaksi koiraa, kanoja sekä kalkkunoita.

Arvostamme sekä asiakkaiden että eläintemme viihtyisää ja turvallista ympäristöä, joten paikalle ei sovi tulla ilman ajanvarausta. Talliin ja sen toimintaan pääsee hyvin tutustumaan sen aktiivisen somen kautta.

Tallin ohjaajana toimii Anni Salminen, joka työskentelee pienryhmässä koulunkäynninohjaajana. Tallin pyöritys on siis rakas "harrastus". Annin hevoshistoria hevosenomistajana alkoi jo vuonna 2003 ja nykyisessä paikassaan hevosia on ollut vuodesta 2012. Ensimmäiset leirit pidettiin 2014.

Nykyään leirejä pidetään: kesä-, syys- ja hiihtolomina. Muina aikoina pyörivät suositut ponikerhot, erilaiset retket ja ponien vuokrauspäivät.