Tervetuloa tallille! Tallin säännöt on laadittu asiakkaiden, henkilökunnan ja hevosten turvallisuutta ajatellen. Tutustu sääntöihin rauhassa ja ole rohkeasti yhteydessä tallin henkilökuntaan, mikäli sinulla on mitään kysyttävää.
1. Noudata tallin aukioloaikoja. Henkilökunnan antamat ohjeet ovat tärkeitä kaikkien turvallisuuden vuoksi. Talli aukeaa tunti ennen tuntien alkua ja sulkeutuu n. puoli tuntia viimeisen tunnin jälkeen.
2. Talli on hevosten koti. Tallissa ja tallin pihapiirissä tulee käyttäytyä asiallisesti ja rauhallisesti eli välttäen esimerkiksi huutamista ja juoksemista. Rauhallinen ja maltillinen käytös on hevosten kanssa tärkeää. Hevoset ovat pakoeläimiä, jotka saattavat säikähtää äkkinäisiä liikkeitä ja kovia ääniä.
3. Hevosten karsinoihin ei tule mennä ilman lupaa. Myöskin ulkotarhoihin ja laitumille meno ilman lupaa on kielletty. Koirat tulee olla tallilla kytkettynä. Vapaapäiviä viettäville hevosille annetaan rauha levätä. Tuntien ulkopuolinen aika on hevosten vapaa-aikaa.
4. Hevosen ruokinta on suunniteltu yksilöllisesti jokaiselle hevoselle. Ylimääräinen ruokinta voi vaarantaa hevosen terveyden tai muuttaa hevosen käytöstä. Herkut annettaan hevosille niiden omista ruokakupeista, paitsi ohjaajan läsnä ollessa esimerkiksi koulutustilanteessa.
5. Jokaiselle hevoselle on omat, hevoselle sovitetut varusteet. Säilytäthän varusteita niille tarkoitetuilla paikoilla, jotta varusteet eivät joudu väärälle hevoselle. Mikäli varusteelle on olemassa ripustamista varten tarkoitettu paikka, kuten puomi tai pukki, käytä sitä satuloiden ja suitsien ripustamiseen hevosta kuntoon laittaessa. Lattialla olevat arvokkaat varusteet saattavat rikkoutua tai aiheuttaa vaaratilanteen joutuessaan hevosen tai ihmisen jalkoihin. Kysy henkilökunnalta lisäohjeita tarvittaessa. Muistathan, ettei hevosta saa jättää valvomatta varusteet päällä karsinaan. Hevosta ei myöskään saa sitoa kuolaimesta kiinni. Voit laittaa hevoselle suitsien päälle riimun ja kiinnittää hevosen sen jälkeen ohjeiden mukaan karsinaan. Muista pestä kuolaimet tunnin jälkeen.
6. Henkilökunta tuntee tallin hevoset, joten hevosta hoidettaessa tulee noudattaa henkilökunnalta saamiasi ohjeita. Talleilla on hevosia koskevia ohjeita myös karsinoiden ovissa tutustu myös niihin. Mikäli hevosen hoito edellyttää erikoistoimenpiteitä, niihin tulee saada lupa hevosen omistajalta tai hänen valtuuttamaltaan henkilöltä. Hevosia talutetaan aina tarkoitukseen sopivat hansikkaat kädessä. Ethän kiedo riimunnarua tai ohjia käden ympärille taluttaessasi hevosta. Kenkien on hyvä olla tallilla tukevat. Alle 15-vuotiaat käyttävät kypärää taluttaessa hevosta piha-alueella.
7. Jos haluat auttaa tallihommissa tallityöntekijää, kysy tallityöntekijältä aina ohjeet ja noudata niitä tarkasti. Kukaan ei saa omatoimisesti hakea esim. tarhasta hevosta ilman että tallityöntekijä on tietoinen ja antanut luvan. Alle 15 vuotiaat aikuisen kanssa.
8. Kun käsittelet hevosia, olethan tietoinen ympäristöstäsi ja pyri ennakoimaan ja välttämään tilanteita, joissa saattaa aiheutua vaaraa itselle, hevoselle tai muille. Kysy rohkeasti ja ennakkoluulottomasti neuvoja ja osallistu tallin tarjoamiin koulutuksiin, tapahtumiin ja merkkisuorituksiin oppiaksesi hevosista ja niiden käsittelystä lisää. Pyydä tarvittaessa apua joltain kokeneemmalta ja infoa mahdollisista haasteista henkilökuntaa.
9. Siivoa aina omat (ja tarvittaessa muiden) jäljet tallista ja yhteisistä tiloista heti. Tämä luo kaikille mukavuutta sekä turvallisuutta.
10. Onhan sinulla jonkun Suomen ratsastajainliiton seuran jäsenyys. Sen kautta saat vakuutuksen. Kysy tarvittaessa lisää opettajilta!